Antarktis
Monet tuntevat norjalaisen Roald Amundsenin tarinan. Amundsen kilpaili englantilaisen Robert Scottin kanssa siitä, kuka ehtii ensimmäisenä Etelänavalle.Joulukuun 14. päivänä 1911 päämäärä oli saavutettu ja kilpailija lyöty, ja Amundsen pääsi pystyttämään Norjan lipun tarunhohtoiselle Etelänavalle. Huolimatta mantereen jännittävästä historiasta Antarktis ei ole oikea paikka kulttuurielämysten jahtaamiseen. Täällä kyse on karun kauniista, yksinäisestä luonnosta, lukemattomista eläimistä ja linnuista, jotka ovat sopeutuneet seudun äärimmäisiin olosuhteisiin.
Pinta-ala
14 milj. km²
Asukasluku
1000–5000
Suurin "kaupunki"
McMurdo tukikohta, 1200 asukasta (kesäaikaan)
Tiesitkö, että...
Antarktis, eli Etelämanner on erämaa, jossa on noin 90% maapallon jäästä?
Luoksepääsemättömyyden napa on Antarktiksen piste, jonne on pisin matka mantereen reunoista?
Maantiede
Antarktis on maailman viidenneksi suurin manner, noin kaksi kertaa Australian kokoinen. Maisemaa hallitsevat jää ja lumi, joita riittää niin kauas kuin silmä ja mielikuvitus kantaa. Vain 2 % Antarktiksen pinta-alasta on vapaata jäästä. Talvisin manteren rannikoille muodostuu jopa kolmemetrinen jääkerros, ja kesäisin sitä ympäröi ahtojää. Sisämaata peittää 2 km paksu jääkerros. Se on muodostunut lumesta, joka on painunut massiiviseksi jäämassaksi miljoonien vuosien aikana. Jäästä lohkeaa säännöllisesti valtavia jäävuoria, jotka verrattuna pohjoisen napaseudun jäävuoriin ovat litteitä, mutta voivat olla jopa 150 km pitkiä. Täältä löytyy luonnollisesti maailman suurin jäätikkö: jättimäinen Lambertin jäätikkö on 60 km leveä, yli 400 km pitkä ja 2,5 km paksu. Etelämanteren suurin geologinen mysteeri on sen lämpimät järvet, jotka piilottelevat paksun jääpeitteen alla. Joissakin järvissä vesi on pinnasta mitattuna 4-asteista ja makeaa, mutta alempana 26-asteista ja suolaista.
Eläimet ja ilmasto
Meressä Etelämanteren ympärillä kasvaa runsaasti planktonia ja sitä riittää ravinnoksi pienille eliöille ja merenpohjan kasveille, kaloille ja nisäkkäille sekä linnuille, jotka tulevat kesäisin poikimaan alueelle. Yksi Etelämanteren planktonista erityisesti pitävä lintu on lapintiira, joka poikii Pohjoisnavan ympäristössä, mutta matkaa koko planeetan poikki, navalta navalle, ahmiakseen itseensä planktonia kesän saapuessa eteläiselle pallonpuoliskolle. Etelämanterella elää eläimiä ja lintuja, mutta kasveista siellä viihtyvät vain sitkeimmät. Lähinnä sammalet ja jäkälät täplittävät rannikkoa lyhyen kesän aikana. Antarktiksen ilmasto on kylmempi kuin Arktiksen, ja myrskyt ovat yleisempiä. Yli 100 m/s puhaltava tuuli ei ole harvinaisuus. Ilmaston ankaruus huipentuu talvisin, jolloin ei ole hyvä aika matkustaa alueelle. Kaikkialla vallitseva pimeys katkeaa päivän aikana vain hetkeksi, ja kylmyys on niin ankara, että keitetty vesi muuttuu silmänräpäyksessä jääksi ja lumeksi kun se heitetään ilmaan. Kesäaika marraskuusta helmikuuhun on erittäin kaunis: aurinko paistaa lähes vuorokauden ympäri heijastuen jään pinnasta, ja linnut, pingviinit, hylkeet ja valaat ovat aktiivisimmillaan. Rannikolla lämpötila on lämpimimpinä kuukausina lähellä nollaa, kylmimpinä -20 asteen paikkeilla.
Antarktiksen haasteet
Kaukana etelässä sijaitsevan alueen tutkimus pääsi kunnolla vauhtiin, kun James Cook 1770-luvulla purjehti ensimmäisenä Etelämanteren ympäri. Ensimmäisen tutkimusmatkan manterelle tekivät norjalaiset Leonard Kristensenin johdolla vuonna 1895. Toinen norjalainen, Roald Amundsen, matkusti kaksi ja puoli kuukautta koiravaljakolla rannikolta manteren keskiosaan ja pääsi ensimmäisenä ihmisenä etelänavalle vuonna 1911. Australia, Ranska, Uusi-Seelanti, Chile, Iso-Britannia, Argentiina ja Norja ovat jakaneet Etelämanteren ja sen läheisyydessä olevat saaret keskenään sektoreittain, mutta ne eivät kuulu virallisesti yhdenkään valtion alueisiin. Edellä mainitut seitsemän valtiota saavat käyttää Antarktista vain rauhanomaista tieteellistä tutkimusta varten, kaikki sotilaalliset tarkoitukset on kielletty. Noin 1 000–5 000 tutkijaa useista eri maista asuu vuosittain rannikon ja etelänavan tutkimusasemilla.
Matkustaminen Antarktiksella
Antarktis on maailman kylmin, tuulisin, korkein ja kuivin manner. Luonto, eläimet, ilmasto ja kauneus ylittävät kaikki, mitä ihminen on osannut kuvitella. Useimmat Antarktikselle matkustavat kysyvät pian saapumisensa jälkeen: ”Olenko vielä Maan päällä vai olenko saapunut toiselle planeetalle?”. Valtava Etelämanner on yhä kaukainen unelma, mutta unelma on pikkuisen lähempänä, kun käytössä on jäävahvistetut risteilyalukset ja tukevat kumiveneet, joilla pääsee kätevästi maihin tai vaikeakulkuisiin paikkoihin ja lähelle eläimiä ja lintuja. Useimmat Antarktiksen-risteilyt alkavat Etelä-Amerikan eteläkärjestä, kulkevat läpi myrskyisän Drakensalmen ja risteilevät Etelämanteren saaristossa. Antarktiksella odottaa loma suurten merieläinten ja lintujen parissa. Hetula- ja ryhävalaat syövät krillejä ahtojäiden ympärillä, hylkeet nousevat maihin synnyttämään, merileopardit ja miekkavalaat etsivät saalista vedessä ja tuhannet pingviinit käyttäytyvät kuin ihmiset lastentarhoineen ja uintiharjoituksineen. Linnut – mm. jättiläisalbatrossit, kuningasalbatrossit, isokihut, keltatuppinokat, lapintiirat ja myrskykeijut – rakentavat pesiään kaikkialle, missä vain on tilaa. Ympärillä on jäävuoria, jäälauttoja, jyrkkiä vuoria, ja kirkas aurinko heijastuu jäätiköistä.
